Puhtauspäivä - kuva 1

Juhlitaan puhtautta ja kiitetään siivoojaa

VALTAKUNNALLISTA PUHTAUSPÄIVÄÄ VIETETÄÄN TAAS JOULUKUUN ENSIMMÄISENÄ MAANANTAINA, 7.12.2020. Teemapäivänä muistutetaan meitä kaikkia siivoustyön merkityksestä. Tänä vuonna se on saanut erityistä painoarvoa vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Teeman ympärillä vietetään erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Kiitosta ja kannustusta kaipaavat kaikki, myös me puhtaudesta huolta pitävät. Puhtauspäivää vietetään jo kuudetta kertaa. Puhtautta juhlitaan myös Ruotsissa ja Norjassa.


Puhtauspäivä - kuva 2


Kiitos saa aikaan hyvää

Kiitosta voi antaa ja saada monella tavalla, kuten mekin olemme sitä asiakkailtamme saaneet. Kiitosta voi antaa yksittäisestä työstä tai vaikka valitsemalla vuoden siivousyritykseksi. Mieltämme ovat lämmittäneet myös siivoojiemme saamat muistamiset eläkkeelle jäämisien yhteyksissä. Kiitos on pieni sana suurella vaikutuksella. Kiitoksista ja onnistumisen tunteesta se motivaatio tehdä tätä työtä säilyy.

Tänäkin vuonna viemme kohteisiimme Kiitä siivoojaa -kortteja muistuttamaan tästä tärkeästä asiasta, pistämme suut makeaksi ja tilanteen mukaan osallistumme SSTL Puhtausala ry:n 50-vuotisjuhlavuoden webinaariin.

Mikä on Puhtausalan vuoden teko 2020?

Puhtauspäivänä julkistetaan ja palkitaan Puhtausalan vuoden teko 2020 -tunnustuksen voittaja sekä pidetään SSTL Puhtausala ry:n 50-vuotisjuhlavuoden toinen maksuton webinaari. Webinaarin aiheena on ajanhallinta ja priorisointi, mikä on juhlavuoden valmisteluvaiheessa tehdyn kartoituksen mukainen aihetoive!

Puhtausalan vuoden teko voi olla esimerkiksi teko, joka on vaikuttanut positiivisesti organisaation työhyvinvointiin, asiakastyytyväisyyteen, toimintaprosesseihin, tai vaikkapa tuotelanseeraus, jonka ansiosta työ helpottuu tai nopeutuu. Kyseessä voi olla myös yksittäinen henkilö, joka on tehnyt tai kehittänyt idean, jolla on merkittävä vaikutus omalle organisaatiolle tai koko toimialalle.
Puhtausalan vuoden teko 2019 oli Kastek Oy:n ja KSAO:n Hautomotoiminta.

Tarkempaa tietoa päivästä löydät osoitteesta
https://puhtausala.fi/tapahtumat/koulutuskalenteri/puhtauspaiva-2020



Ollaan ylpeitä osaamisestamme ja juhlitaan puhtautta!
Terveisin puhtauspalveluiden palvelupäällikkö Annika Enqvist

Annika Enqvist

Annika Enqvist
palvelupäällikkö
Puhtauspalvelut
puh. 010 3950 321
annika.enqvist@hhkp.fi