HH-Tampuuri

Talon huoltokirja

 

  Ajankohtaista-
arkisto
 

Ajankohtaista

HH-kiinteistöpalvelut Oy on Tampereen suositelluin yritys

HH-kiinteistöpalvelut Oy nousi Fonectan Paikkakunnan Paras -kilpailussa toisen osakilpailun voittoon. Ensimmäisessä osakilpailussa HH-kiinteistöpalvelut saavutti viidennen sijan. Kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu on käynnissä nyt.

- Olimme vielä hetki ennen osakilpailun päättymistä toisella sijalla, joten oli hienoa nousta Tampereen Paikkakunnan Parhaaksi. Kaikki saavutettu lisänäkyvyys on positiivista ja tarpeen. Hyvin tehty työ on paras mainoksemme ja on hienoa, jos se näkyy myös toisen osakilpailun voittona, HH-kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen kertoo.

Toiselle sijalle osakilpailussa ylsi Tapolan Tammelantorin myyntipiste, joka markkinoi itseään kilpailussa erityisesti mustanmakkaran myyjänä.

HH-kiinteistöpalvelut Oy ei sijoittunut nyt päättyneessä osakilpailussa valtakunnallisella tasolla eniten ääniä keränneiden yritysten joukkoon.
- Meillä on vielä mahdollisuus petrata valtakunnallista tulostamme Paikkakunnan Paras –kilpailun kolmannessa osakilpailussa. Käykää siis kaikki äänestämässä HH-kiinteistöpalvelut Oy Suomen parhaaksi yritykseksi osoitteessa http://heikki.fonecta.fi/suosittele.php?id=1048&mbsid=114460 , Salonen kannustaa.

Kolmas ja tämän vuoden viimeinen osakilpailu käynnistyi elokuun lopussa ja äänestysaika päättyy 30.10.2011. Kolmannen osakilpailun valtakunnallinen voittaja julkistetaan marraskuussa Abu Dhabin F1-kilpailun yhteydessä.

HH-kiinteistöpalvelut Oy on ostanut
RKH-Huolto Oy:n liiketoiminnan

HH-kiinteistöpalvelut Oy on ostanut RKH-Huolto Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä HH-kiinteistöpalvelut Oy vahvistaa läsnäoloaan Hämeenlinnassa.

Pääosin Tampereella ja sen lähiympäristössä tähän saakka toiminut kiinteistönhoito-, siivous- ja taloteknisiäpalveluja tarjoava yksityinen perheyritys, HH-kiinteistöpalvelut Oy, on ostanut 27.4.2011 allekirjoitetulla sopimuksella hämeenlinnalaisen RKH-Huolto Oy:n liiketoiminnan. RKH-Huolto Oy:n henkilökunta siirtyy kaupan myötä HH-kiinteistöpalvelut Oy:n palvelukseen.

RKH-Huolto Oy on pitkään Hämeenlinnassa toiminut kiinteistönhoitoyritys. Heidän pitkäaikainen ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä vahva paikallistuntemus vahvistavat entisestään HH-kiinteistöpalvelut Oy:n toimintaa Hämeenlinnassa.

HH-kiinteistöpalvelut Oy on toiminut Hämeenlinnassa jo muutaman vuoden ajan tarjoten lähinnä taloteknisiä LVISA-palveluita. Toimintaa on kuluneen vuoden aikana laajennettu myös kiinteistönhoito- ja puhtauspalveluihin. HH-kiinteistöpalvelut Oy työllistää yhteensä noin 260 henkilöä ja sen budjetoitu liikevaihto vuodelle 2011 on 13,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

HH-kiinteistöpalvelut Oy,
toimitusjohtaja Tokke Salonen, 010 3950 315

RKH-Huolto Oy,
toimitusjohtaja Raimo Heinonen, 050 413 4112


HH-kiinteistöpalvelut Oy laajensi toimintaansa Hämeenlinnaan

Keväällä 2011 HH-kiinteistöpalvelut Oy on aloittanut myös kiinteistöhoito- ja siivouspalveluiden tuottamisen Hämeenlinnan talousalueella.

Ydinliiketoiminnan laajentaminen lähti liikkeelle 2009 kun taloteknisten tuotteidemme kysyntä kasvoi päätoimialueemme ulkopuolella Hämeenlinnassa. Lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö-, automaatio- ja kylmälaitehuollot ja asennukset saivat hyvän vastaanoton alueella ja tietoisuuden lisääntyessä alkoi tulla kyselyitä myös muiden palveluidemme tarjoamisesta. Pitkän strategiapalaverin jälkeen päätimme laajentaa toimintaamme Tampereen ja lähikuntien ulkopuolelle. Alueen ja asiakaskartoituksen jälkeen löysimme sopivat toimitilat Destian toimipaikasta, Tiiriöstä.

Vaikka asiaa alettiin valmistella jo syksyllä 2010, aika tuntui rientävän. Joulukuussa saimme tiedon, että voitimme tarjouskilpailussa VVO:n kiinteistöjen huolto- ja siivouspalveluiden tuottamisen Hämeenlinnassa. Tästä oli kolme kuukautta aikaa rekrytoida henkilöstöä ja laittaa kaikki tuotannon edellytykset kuntoon. Kuinka ollakaan, kiirehän siinä tuli. Ja peliin puuttui välillä myös Mr. Murphy. Kun viimein toiminnan oli määrä alkaa, ei kaikki ollutkaan kunnossa. Nettiä ei ollut kytketty, operaattori kertoi kylmän tylysti, että ainakin viikko menee ennen kuin kaapeli saadaan. Onneksi sentään on mokkulat ym. vempeleet, mitkä toimivat ilman kaapelia.

Nyt voin huokaista jo näiden asioiden puolesta. Kaikki toimivat ja vastoinkäymiset eivät vaikuttaneet käytännön töiden tekemiseen. Kiitokset asiakkaille ymmärryksestä ja henkilökunnalle joustamisesta.

Tokke Salonen
Toimitusjohtaja

Nyt sitä saa!

HH-kiinteistöpalvelut on aloittanut Hämeenlinnassa kiinteistönhoito- ja siivouspalveluiden tuottamisen. Aiemmin Hämeenlinnan alueella on tarjottu taloteknisiä LVISA-palveluita. Kiinteistönhoito ja puhtauspalveluiden tuottaminen lähti tositoimiin 15.3. kun VVO:n kiinteistöjen huolto- ja siivouspalveluiden tuottaminen käynnistyi.

Toimitilamme sijaitsee Paroistentiellä, Tiiriössä, ja 14.3.2011 meillä aloitti työnsä 8 henkilöä. Siniset autot ja koneet näkyvät nyt myös Hämeenlinnan alueella.

Vuoden Työnantaja -kunniamaininta

HH-kiinteistöpalvelut Oy sai Vuoden Työnantaja 2010 -kunniamaininnan. Vuoden Työnantajan titteli meni niukasti valkeakoskelaiselle Hypap Oy:lle.

- Kunniamaininta on meille osoitus onnistuneesta henkilöstöpolitiikasta. Pitkä ja järjestelmällinen työ kantaa nyt hedelmää, ja se näkyy muun muassa tyytyväisenä henkilöstönä ja pitkinä työsuhteina. On hienoa huomata, että muutkin arvostavat vuosien varrella tekemäämme työtä, HH-kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen kiittelee.

Tammerkosken Nuorkauppakamari on jakanut Vuoden Työnantaja -palkintoa vuodesta 1983 alkaen. Palkintoa jaettaessa kiinnitetään erityistä huomiota työntekijöiden lukumäärän suhteelliseen lisäykseen, työntekijöiden vaihtuvuuteen ja työntekijöiden lukumäärän nettolisäykseen sekä työpaikkojen pysyvyyteen. Valinnassa huomioidaan myös yrityksen ikä, toimiala, kannattavuus ja yrityksen taloudellinen asema. Yhtenä valintakriteerinä toimii myös se, miten yritys on huolehtinut henkilökuntansa kehittämisestä.

Vuonna 2010 palkintoraatiin kuuluivat Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jari Jokilampi, Ely-keskuksen Työllisyys, yrittäjyys ja osaamisen kehittäminen -yksikön päällikkö Erkki Lydén, Tampereen kauppakamarin koulutuspäällikkö Anna Lehtisalo, Tampereen kaupunkikehityksen johtaja Kari Kankaala ja Tammerkosken Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Taina Sirén.

Asiakastyytyväisyystutkimus

HH-kiinteistöpalvelut Oy teetti syyskuussa 2010 asiakastyytyväisyyden seurantatutkimuksen, jonka käytännön toteutuksesta vastasi Innolink Research Oy. Tutkimuksen sisällöllisenä tavoitteena oli kartoittaa HH-kiinteistöpalvelut Oy:n asiakasprofiilia ja selvittää asiakkaiden toimialalle asettamia vaatimuksia. Lisäksi tutkimuksella kartoitettiin vastaajien tyytyväisyyttä HH-kiinteistöpalvelut Oy:n toimintaan ja palveluihin sekä tarkasteltiin asiakastyytyväisyyden kehitystä. Vastaajilta kerättiin myös vapaamuotoista palautetta.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat HH-kiinteistöpalvelut Oy:n asiakkaat ja se toteutettiin Internet-kyselynä. Kohderyhmään kuului 276 asiakasta ja vastausten palautumista tehostettiin erillisellä puhelinaktivoinnilla. Tutkimus perustuu 164 asiakkaan antamiin vastauksiin, joten tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 59.

Lue lisää asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksista

 
 
HH-kiinteistöpalvelut Oy
Kanjoninkatu 4
33720 Tampere
E-mail: hhkp(a)hhkp.fi
Asiakaspalvelu  
Päivystys 24 h
Vaihde
Faxi
010 3950 395
010 3950 395
010 3950 300
010 3950 301